Teatteri Apollon

Teatteri Apollon on vuonna 1994 perustettu aikuisten harrastajateatteri. Vuoroin komediaa ja draamaa esittävässä ohjelmistossa on ollut mm. Tsehovia, Christietä, Juha Lehtolaa sekä Camusta.

Jäsenistöä Teatteri Apollonilla on vajaa parikymmentä. Yhdistyksen toiminnasta vastaa nelihenkinen hallitus.
 
Teatteri Apollon sai alkunsa Otava-teatterin tuottamasta Agatha Christien Hiirenloukusta. Osa näytelmän työryhmästä päätti perustaa oman teatterin syksyllä 1994. Ajatuksena oli tehdä teatteria ennen kaikkea aikuisille.


Syntyhistoria


Mutta mistä teatterille nimi? Tiukan pohdinnan jälkeen päätimme nimetä vastasyntyneen teatterimme kreikkalaisen Auringon, musiikin ja runouden jumalan Apollonin mukaan. Olihan se aika velvoittava nimi pienelle teatterille.
Aluksi esitimme murhakomedioita ja Commedia dell’artea suomalaiseen tapaan. Ohjelmistossa on vuosien varrella ollut myös yksi klassikko sekä kotimaista ja ulkomaista vakavampaa draamaa. Mukaan on mahtunut myös runoantologia pantomiimilla ja elävällä musiikilla höystettynä. Dario Fon farssit ovat innoittaneet useampaa ohjaajaamme.
Esityspaikkojen löytäminen on ollut haasteellista. Aloitimme koulun juhlasalin näyttämöllä. Päädyimme lopulta mm. legendaaristen VR:n makasiinien kautta Valtimonteatterin vuokralaisiksi. Tilat ovat soveltuneet hyvin pienen teatterimme tarpeisiin.

Suositut tekstit